14. tammikuuta 2015

Yukicon 2015



Yukicon oli kokonaisuudessaan ihan kiva paikan ahtaudesta huolimatta. Lippuja oli myyty ehkä vähän liikaa, tai sitten tilat oli vaan liian pienet. Otettiin osumaa joka kolmannesta ihmisestä ja jossain vaiheessa alko jo vituttamaanki. Onneks liikuttiin hyvällä porukalla, viihtysässä seurassa.

Herättiin lauantaina vähän nuutuneina, oltiin valvottu edellisenä iltana aika pitkään, koska Nozo majottautu meille koko conin ajaks. Eli juteltavaa riitti perjantaiyönä vähä liikaaki. Cossit päälle vedettyämme suunnattiin taas nokka kohti espoota navigaattorin kera ja päästiin paikan päälle ilman ongelmia. Saatiin jopa parkkipaikka ihan kulttuurikeskuksen edestä. Kaikki hyvin tähän mennessä.

Meidän liikkuminen oli vähän hankalaa Grellin ja Cloudin asuissa (koska ahtaat tilat!), eikä pystytty kantamaan kameroita mukana meidän proppien takia. Käytiin kumminki pari kertaa autolla pistämässä kiekkoon lisää aikaa, jollon tuli kuvattua edes säälittävät kolme videoklippiä. Kuvasaldo jäi meiltä tona päivänä nollille. Onneks sentää meidän Ciel otti muutaman kuvan puhelimella. Me pidetään sit meidän asuista shootit erikseen jahka vaan ehitään.

Viikonlopun posse. Vasemmalta oikeelle; Kawaiiramuneholist, Nozo, Otervatiivio, Sara, Tala, Kuro ja Loxy.
Lauantai kulu vaan hengaillessa ja ympäriinsä kävelemisessä. Majotuttiin aika ajoin johonki omaan kivaan pieneen nurkkaan ja valitettiin ahtautta. Poistuttiin paikan päältä joskus kuuden aikoihin, koska tahdottiin päästä hyvissä ajoin unten maille seuraavaa päivää varten. Nozon ja meidän ilta toki taas vähän venähti, niinku coniöihin kuuluuki.




Sunnuntaina herättiin oikeesti ajoissa tarkotuksena päästä paikan päälle vähän aikasemmin ku edellispäivänä, koska Nozon lähdön oli tarkotus koittaa jo yheltä ja me tahdottiin ottaa muutama Free! kuvanen. Navigaattori kuitenki skitsahti matkalla ja päädyttiin askistoon. Onneks löydettiin sieltä sit kuitenki pienen harhailun jälkeen takasi oikeelle tielle. Tiet oli muutenki tosi liukkaita, meidän pikku riisikippo heittelehti motarilla minkä kerkes.

Sunnuntain lookit. Tala oli Rin JA LOXY EI OLLUT SOUSUKE, VAAN OMA ITSENSÄ.
Sori, ollaa vähä kalpeita. Puhelinlaatu...
Tätä ei vissiin tarvii ees selittää.
Isa oli Talan oma pikku Nitori.


Ida ei arvosta ja Nozo on pelottava.
Sunnuntai meni vähän paremmin ku edeltäjänsä, liikkuminen oli helpompaa ja pysty tehdäkki vähä enemmän. Loxy oli kamerankantaja ja käytiin Nozon kanssa nappaamassa nyt ne odotetut SouRin kuvat. Tai ainaki yritettii. Koska talvi. Ja kylmä. Ja sisällä ahdasta ja huono valo. Kuvattiin kans vähän jotain matskua conivideoon, käytiin pelaamassa tanssipeliä ja istuttiin taas omassa nurkassa pienessä kivassa piirissä.





Kiitokset mukavasta seurasta, hengataan taas seuraavassa conissa sitä seuraavassa conissa ja toivottavasti myös conien ulkopuolella! <3

2 kommenttia: