20. marraskuuta 2016

Talven 2017 cossisuunnitelmia + Frostin ekat valmiit asut


Aika rikkoa hiljaisuus täälläkin. Jälleen kerran. Ollaan viimeks päivitetty Traconin aikoihin ja on vähän tönkkö ja tyhmä olo tätä tekstiä tässä alotellessa. Oltais voitu päivittää näistä seuraavista cosseista jo aikoja sitten, mutta ei olla jaksettu on ollu niin kiire.

Heti Traconin jälkeen oltiin vähän tyhjiä ja alettiin puoliväkisin miettimään seuraavia cosseja. Mitään uutta tai vanhaa sarjaa ei ollu just sillon kiinnostuskiikareissa ja ei oikeesti yhtään keksitty mitä oltais voitu ottaa työn alle. Selailtiin kansiota, johon ollaan kerätty mieluisia cossivaihtoehtoja aina vähän väliä ja nää kaks vaikutti sillä hetkellä ainoolta toteutettavalta vaihtoehdolta: Kai (Tala) ja Rei (Loxy) Beybladesta. Päätettiin vielä siihen perään kattoa kyseinen sarja japaniks (koska oltiin aiemmin vaan nähty enkkudubit... hyi hele) ja saatiin uutta cosplayintoa kehiin.

Taas aika lämpöset cossit talveks.
Mä olin sisimmässäni päättäny, etten todellakaan tee tota Kain asua lilaks, koska en voi sietää muutenkaan sitä väriä ja tolla jätkällä on sitä päällään ihan liikaa. Olin miettiny, et rikkosin vähä rajoja/sääntöjä ja tekisin ton asun jostain ihanasta syvän tumman sinisestä. Se mun suunnitelma kaatu aika äkkiä, koska aina kun löyty ihana ja oikeen sävynne sininen paitaan, ei löyty mitään kangasta housuihin ja halusin sävyjen olevan PRIKULLEEN samaa sävyä. Renklasin kankaita edestakasin, mutta sitte mun niskat alko pikku hiljaa jo vääntymään kohti liloja asustekankaita, jotka häämötti korkeella kangastukun hyllyllä. Annoin siis periks tässäKIN asiassa ja menin sit kaavojen mukaan.

Tavallaan tästä Kain asun itse tekemisestä ei oo ihan kauheesti mitään kerrottavaa sinällään, paitsi että tietysti se, kuinka HETI EKANA PITI OLLA TYHMÄ JA HUOLIMATON KANKAIDEN SÄVYJEN KANSSA. Ostin ekana kylmän sävystä lilaa asustekangasta, tein tyytyväisesti housut mutta kangas loppu kesken ja menin seuraavana päivänä ostamaan kyseistä kangasta lisää. Ommeltuani housujen seuraksi paidan ja vedettyäni nää kappaleet päälleni huomasin, että HOUSUT OLI KYLMÄT JA PAITA LÄMMIN! En siis ei ei ei eiiiiiiiii!! Olin kuin olinkin tyhmyyksissäni ja täysin huolimattomuuttani ottanu lämpimän sävystä lilaa, vaikka sen piti olla nimenomaan KYLMÄÄ. No, mitäpä sitten muuta ku takasin kangaskauppaan vaan ja ostamaan sitä oikeeta sävyä. Tein taas uuden paidan ja siinä ohella huomasin, etten tykännytkään enää niistä mun sen hetkisistä housuista. Tässä kohtaa päästin parit kyyneleet ja ärräpäät. Kun koitti TAAS seuraava päivä, lähin jo varmaa neljättä kertaa hakemaan samaa kangasta ja tein viimeinki semmoset housut mihin olin tyytyväinen. Herranv*tunjumala paljon mulla meni noinki yksinkertasiin vaatekappaleisiin rahaa. HUH.



Onneks sentään säästin useemman kympin, kun meiltä löyty valmiiksi jo kaunista kirkkaan punasta nahkaa, josta sitte tein Kain nilkkoihin ja olkapäihin kuuluvat ööö jotkut noi koriste "remmit". Nilkkoihin tulevat remmitki jouduin kans tekemään pariin otteeseen tyhmien pikku mokien takia, mut se nyt ei tietenkä yllätä.
Ihanat likaset sukatki pääs kuvaan.
Olkapää koristeisiin tuli myös hopeeta nahkaa käytettyä hitusen ja sitäkin löyty onneks meiltä valmiina kotoolta. Tässä kohtaa olin säästäny ainaki 40€ pelkissä nahoissa, jota en ees tarvinnu paljoo. Olis ollu kamalaa maksaa metristä per nahka jotain 25€/m.
Tässä kuvassa näkyy vähän tota lyhyttä nahkatakkia, jonka väsäsin yhen illan aikana. Tässä kohtaa en säästäny, joten tästä mustasta nahasta jouduin kuitenki maksamaan jonku verran, koska meidän kotoolta löytyneet palaset ei ihan riittäny tekemään tota takkia, vaikka se oliki tosi lyhyt ja miltein hihatonki. :'D Tein oikeesti montaa asiaa samaan aikaan täs asun kanssa ja siks olin varmaan niin nopeesti valmis. Ja tietty sekin vaikuttava asia, ettei ollu proppia mitä tehdä tähän lisäks. ;__;

 Kain kenkulit peitin suurimmaks osaks maalarinteipillä ja maalasin noi kolmiot ja kengänpohjat valkosella nahkamaalilla. Kailla ei oikeesti olis nauhoja kengissä, mutta mä löysin nauhattomana vaan sellasii mummojen nilkkureita, joita mä en aatellu tässä cossissa käyttää.


Vyön soljen tein worblasta ja samoin nilkkaremmien "päädyt" tai ne niin sanotut metalliosat. 

"Lol! Toi solki näyttää ihan joltai auton keulamerkiltä!" -Loxy

Tää Kain tukka on kyllä aivan ihmeellinen ja uskollinen mulle. Oon käyttäny tätä kauan sitte kerran  silleen ihan kunnolla ja sen jälkeen sullonu sen vaan peruukkipussiin, kaikkien miljoonien muitten peruukkien alle. Se on ollu siis kuolleena varmaaa kolme vuotta alimmaisena laatikon pohjalla. Kun herätin sen kuolleista ilokseni huomasin, että SEN MUOTO OLI SÄILYNY! 
Oon leikelly ja muotoillu tän (vaan hiuslakalla) joskus jostain ihan karseesta, pelkästään harmaasta pitkästä kasaritukasta vuonna nakki ja kepp. Vieläpä kaiken lisäks vetäny mustalla hiussprayllä ton tukan takaosan. Mä vaan vähä leikkasin ja hienosäädin tota tukkaa nostettuani sen haudan pohjalta. Hei c'moon! Pitää olla aikamoista lakkaa, ku on pitäny koko perden kasassa noin hyvin. PROPSIT SIIS IKISUOSIKILLENI TRESEMME HIUSLAKALLE!

Tässä tää nyt sit olis kokonaisuudessaan, kaikkien niitten pienten mokien jälkeen. Oon oikeestaan 5/5 tyytyväinen tähän (kerranki) !
Tein oikeesti uuden huivinki Kaille, mut silti tää vanha (rakas riepu) on se paras, kärsinein ja uskollisin <3!
 Sain tän asun tehtyy oikeesti vähän päälle viikossa, mukaan lukien noi mun mokat. Sit vaan odottelinki että Loxy valmistuis ton Reinsä kanssa ja päästäs joskus elämässä eteenpäin...


Sitten... Se Loxy ja sen Rei. "Teen koko asun jossai viikossa, kahessa" -Loxy. Joo, tai sit et. Rein asun yksinkertasuuden takia oli tarkotus panostaa materiaaleihin ja uusia, ei-tuttuja kankaita on aina kiva päästä kokeilemaan. Tällä kertaa uutena kankaana toimi silkkijäljitelmä, josta oli tarkotus tehdä koko yläosa. Sen kaveriks tuli kokeiltua sekä satiininauhaa että ??? kultasta muovista kangasta, joka päätyi katastrofiin. Itseasiassa koko cossi päätyi katastrofiin kerran. Se saattoi myös osittain johtua siitä, että vaihdoin asudesignia kesken kaiken. Aluks oli tarkoitus tehdä kakkoskauden asu, mutta jotenkin päädyin pikkuhiljaa ykköskauden designiin...
Tästä sen piti lähteä. Elämäni kalleimpia kankaita, joka päätyi kuitenkin käyttökelvottomaksi...
 Housut oli ensimmäinen asia jotka valmistui suht. nopeesti. Yläosan kanssa tuli taisteltua monta iltapäivää viikossa. Silkkijäljitelmä olikin vähän haastavampi kaveri ommella, jokanen taitos tuntu jättävän jälkeensä pieniä ikäviä ryppyjä ja ompeleen purkaminen vahingoitti kangasta ikävästi. Hihojen kiinnittämisessä ei oo koskaan ollu niin paljon ongelmia kun tässä asussa. Parin viikon jälkeen hermot petti, kun hihoja oli sovitettu kiinni ainakin sen 200 kertaa ja kangas hapsotti jo joka suuntaan. Silkki sai siirtyä pois tieltä ja oli ihan pakko päästä tekemään jotain muuta hetkeks.
??? kultainen kangas vs. satiininauha
 Peruukki on aina yks mukavimmista osuuksista ja thank god ekalla yrityksellä eBaysta tuli ihan hyvä. Peruukin leikkely ja muotoilu palautti uskoa tähän projektiin pikkuhiljaa.

Hiusputkilo. Sisään rullattu vuorivanua ja putkilo scuba kangasta. Hiustupsun ompelin toiseen päähän irtolisäkkeistä.

 Hiusjuttuja kuivumassa. Ja meidän ikioma ananas taustalla.
Pohdiskelin pitkään millä tekniikalla tekisin Rein korvat. Alunperin ajatus oli tehdä omasta korvasta muotti ja rakentaa siihen päälle lateksista korvankärjet, mutta töiden jälkeen Helsingissä hetken pyörittyäni ja meikkimaaleja etsiessäni törmäsin täydellisiin vaaleisiin valmiskorviin. Ja ne tarttu mukaan.

*Kännykkälaatu*
 Tässä vaiheessa ostin uuden kankaan. Päätin käyttää silkin sijaan scubaa, samaa mistä tein Rein hiusputkilon aiemmin. Se on kivaa kangasta, ei rypyty ja on pehmeetä. Sain lopulta koko pohjan yläosalle tehtyä ja tein myös siinä ohessa uudet housut - nekin scubasta. Aiemmat oli paksua puuvillaa. SILTIKÄÄN silkkinauha ei tosin tunnu istuvan kunnolla. Suorat kohdat näyttää ihan siedettäviltä, mutta jos nauhaan tulee vähänkään kaarretta, niin tsädääm! RYPPYJÄ. En oo toistaseks vielä päässy niistä eroon, vaikka oon jaksanu uskollisesti purkaa ommelta sitä mukaan kun oon sitä tehnyt, mutta siltikin niitä vielä riittää...


 Yin Yang tekeillä selkään. Tätä samaa kuviota viljellään Rein kaikkiin asuihin ihan älyttömästi. Mautonta...

 Ja viimeinkin se on melkein valmis kaiken sen tuskan ja raivon jälkeen, mitä nää liukkaat kankaat mulle aiheutti. Tästä koko projektista tuli mokailujeni takia tuplasti kalliimpi ja ainakin triplasti ajallisesti pidempi mitä sen alunperin piti olla. Tuli tosi amatööri olo.

JEIII.

Toisina cossisuunnitelmina Frostiin on myös nämä kaksi: Asami (Loxy) ja Korra (Tala).
Nää oikeesti tuli vähän puun takaa, Tala yhtenä aamuna heräillessämme julisti nähneensä kivoja cossikuvia näistä kahesta, jonka seurauksena päätettiin lisätä nää Frostiin Kain ja Rein lisäksi.



Ja vielä viimesenä pikanen loppupäivitys Yukiconin cosplaysuunnitelmista, koska ei viitsitä tehdä näistä lähempänä erikseen mitään hei-me-cossataan-näitä turhaa kahden lauseen päivitystä, niin nää mahtuu kivasti tähän loppuun. Lisää tytyjä: Azula (Loxy) ja Mai (Tala). Ja ehkä me saadaan meidän Ty Lee tällä kertaa kans mukaan. Ehkä... hkä... kä.. ä....


 Palaillaan sitten seuraavassa päivityksessa Korran ja (A)samin merkeissä!