11. syyskuuta 2015

Tracon 2015 ja sen sälät


Tracon X on koettu ja ollaan vielä hengissä jotenkuten, mikä on kyllä suuri ihme, koska sairastuttiin jo reilusti ennen Traconia ja ollaan vielä tätäkin kirjottaessa kipeinä. Kauan odotettu coni ei siis menny meidän osalta ihan putkeen. Räkä, paha olo, päänsärky ja kuume vei huomattavasti voimia, eikä voitu nauttia tästä tapahtumasta täysin siemauksin. Eihän tätä hei odotettu ku se puol vuotta. Cosplayteemana toimi nyt viimeinkin se One Piece ja meiän oli tarkotus ottaa itteämme niskasta kiinni ja löytää paikan päältä samanhenkistä One Piece -porukkaa, mutta ei kauheesti viitsitty tyrkätä itteämme kenenkään seuraan, kun oltiin käveleviä bakteeripesäkkeitä.





Perjantaina lähettiin hyvissä ajoin ajelemaan Tampereelle takakontti -ja penkki täynnä tavaraa. Tällä kertaa ei onneks ollu niin paljoa kamppeita mukana mitä meillä on yleensä, mut kyllä noiki tuntu täyttävän riisikipon ihan kiitettävästi. Pohja Peronan sateenvarjolle ei koskaan saapunut, joten jouduttiin tällä kertaa mennä ilman sitä. Jouduttiin myös lainaamaan Talan äidiltä vartalopeili mukaan, sillä meidän majottajalla ei sellasta ollut. Oltiin myös ajattelavaisia ja otettiin pari sateenvarjoaki mukaan (kerranki), ne tosin unohtu autoon ja jouduttiin kuitenki myöhemmin kävelemään sateessa, koska ollaan tyhmiä.




Meidät siis majoitti ihana Mallu (kiitos tuhannesti <3) siitä huolimatta, vaikka tuotiinkin tää rutto mukanamme. Talaa odotti myös paikan päällä ihana synttäriyllätys ja päästiin samantien levähtämään mukavasti kakkukahvien parissa pitkän ajomatkan jälkeen. Ilta kulu oikeen hyvässä seurassa taas jälleen kerran ft. Mallu ja Tia + talon kissat. Käytiin ruokaostoksilla conia varten, puhuttiin paskaa ja valvottiin taas ehkä vähän turhanki pitkään.



Lauantai aamu meni tosi nopeesti, vaikka oltiin tällä kertaa herätty tosi hyvissä ajoin. Lagattiin kahvipöydässä varmaan yli tunti ja yritettiin koota itteämme. Peronan tukka muistutti kuollutta rottaa automatkan jäljiltä, joten Loxy tuunaili sitä aamulla Mallun parvekkeella silikonispraylla, joka mystisesti levis myös sisätiloihin ja aiheutti monta melkein-liukastumista aamun aikana. Taisteltiin myös yhteisvoimin Talan open chest bindin kanssa helvetillisen kuumassa kylppäritilassa. Ihoteipin kiskominen vaati paljon voimaa, mitä meillä ei just sillä hetkellä ollu ja Talaki meinas pyörtyä, ku kuume vaan nous entisestään.

Laittautuminen oli muutenkin puolet hitaampaa kun yleensä, koska jouduttiin niistämään kokoajan. Piilarit tuntu pahalta, silmät vuos ja äänetkin oli ihan painoksissa. Tuskaisten hetkien jälkeen päästiin vihdoinki hurauttamaan Tampere-talolle aikataulusta jälleen kunniakkaasti myöhässä. Mallu ja Tia jäi siivoamaan meidän aamusia jälkiä ja tuli hetken päästä perässä. Parkkipaikan löytäminen vähän kuumotti, mutta päästiin onnekkaasti samaan spottiin missä oltiin viimevuonnakin. Loxy heitti peruukin päähänsä vasta parkkipaikalla, koska se ei mahtunu päähän ajomatkan ajaks :D

Yleiskuvaaminen jäi aika vähäseks...

Heti ensimmäiseks conipaikalle päästyämme koottiin kaikki kaverit kasaan ja kadottettiin osa samantien. Rannekkeet lunastettuamme käytiin myös myymässä yks peruukki ja näin ollen oltiin velvollisuuksista vapaita. Keskittyminen muihin ihmisiin oli meidän osalta kaikenkaikkiaan aika epäaktiivista, mutta yritettiin parhaamme.




Hengailtiin loppupeleissä aikalailla vaan tuttujen ja kavereiden kanssa ja bongailtiin sillontällön muita One Piece -cossaajia. Omia kameroita meillä ei ollu tällä kertaa mukana (jouduttiin palauttamaan ne oikeille omistajilleen), joten kuvia ei kauheesti saatu otettua. Sama juttu videokuvaamisen kanssa, palattiin aikalailla alkeellisuuksiin kera huonolaatusen pikku käsikameran. xD

Flunssasta huolimatta lauantai oli ihan kiva päivä, vaikka ei oikeen taaskaan varsinaisesti tehty mitään. Ei käyty ohjelmissa, ei kattomassa kisoja yms, haahuiltiin vaan ympäriinsä. Löydettiin myös yhteinen rakkaus ja taidettiin vähän ihastua tähän suloseen Bartolomeoon by Depisu :'D Nää kuvat taiskin vissiin jäädä ainoiks semi-hyviks kuviks koko conista. Kiitos Raylle!





Loppupäivästä voimat alko olla jo tosi lopussa ja LUOJAN KIITOS, ei oltu ostettu lippuja iltabileisiin. Ois vaan harmittanu tosi paljon. Jalkoihin sattu ja seisominenki tuntu ihan älyttömältä urheilusuoritukselta. Alettiin hiipua Mallulle jo joskus puol yheksän aikoihin ja meidän kävelymatkan kohalle osu just sopivasti tosi kylmä sade. Nii... olihan meillä ne sateenvarjot - autossa.

Lauantain selfie-satoa
Saatiin myös tämmöset (by Momotaaco) ! Näit on jo pitäny hehkuttaa kaikkialle xD lol

Tuntu NIIN hyvältä ulostautua cossista päivän päätteeks! Juotiin kahvia, safkattiin ja rentouduttiin kaikki vuoronperään poreilevassa jalkakylvyssä. Ehkä ensimmäistä kertaa koko conihistorian aikana mentiin myös hyvissä ajoin nukkumaan.


Sunnuntai aamuna herättyämme Loxyn olo oli tuplasti huonompi, eli cossaaminen oli out of question. Talan fiilikset oli poikkeuksellisesti vähän paremmat, eikä laittautumisessakaan menny miljoonaa tuntia. Conipaikalle päästiin ihan hyvissä ajoin ja meidän iki-ihana cosplaymamma Anniina tupsahti myös paikalle yllättämään Talan ja tuoden urhoollisesti Loxylle suklaata. Aamuset huonot olot sai kummasti piristystä ja oltiin jälleen kokonaisia :D



Pörrättiin taas aikalailla vaan kavereiden ja tuttujen kanssa ja bongailtiin muita ihmisiä. Ei tehty mitään poikkeevaa ja päivä tuntu menevän tosi nopeesti. Käppäiltiin siellä sun täällä ja hengailtiin lähinnä ulkona. Mamma osti meille jäätelöt. Vähän harmitti tosin, kun ei päästy cossaamaan yhessä ._.


Being fabulous


Sunnuntailta ei kauheesti oo mitään hääppöstä kerrottavaa. Yleensä harmitellaan sitä, kun Tracon on vaan 2 päivää, mut tässä tapauksessa se oli vaan hyvä. Taidettiin olla tällä kertaa paikan päällä ihan conin loppuun asti.

Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä Mallulla kippaamassa kahvit kurkkuun ja vaihtamassa viimeset sanaset conin osalta. Pakattiin meidän kamat, jotka oltiin levitetty ympäriinsä asuntoa ja saatiin kantoapua Anniinasta ja Monasta, jotka lyöttäyty meidän kyytiin. Loppuilta kulu vähän hitaanpuoleisen kotimatkan merkeissä, kiitos rankkasateen ja heiveröisen riisikipon, jolla on kiihtymisongelmia :D


Kaikenkaikkiaan Tracon oli ihan onnistunut con, jos nyt unohdetaan erinäiset sairaudet. Meillä oli oikeen mukavaa ja ihmisiäkään ympäriltä ei puuttunu, mikä on suuri muutos sitten viime Traconin, jossa oltiin ihan kokoajan kahdestaan.

Kiitos kaikille tästä conista tasapuolisesti <3

Jäädään odottelemaan hyvää mahdollisuutta, että päästään photoshoottaamaan Zoro ja Perona. Ainiin, ja ne Aion cossitki kesältä... Lol.